Tavoitteet

  • Harjoitteen avulla tuotetaan urheilijoille ja ryhmälle tai joukkueelle kilpailunomaisia tilanteita, joiden avulla he voivat harjoitella kyseisenlaisten tilanteiden hallintaa esimerkiksi suoritusvarmuuden ja tunteiden hallinnan kehittymiseksi ja varmistamiseksi.
  • Urheilijat suhtautuvat kilpailemiseen taitona, jota voi kehittää, ja tietävät keinoja, joiden avulla se on mahdollista. Tämä lisää itseluottamusta omaa kilpailemista ja siinä onnistumista kohtaan.

Suoritusohjeet

  • Kerro urheilijoille, että harjoitteiden tavoitteena on harjoitella kilpailunomaisia tilanteita. Keskustellaan haluttaessa siitä, miksi kilpailunomainen harjoittelu on tärkeää: Se antaa mahdollisuuden tottua kilpailutilanteisiin niin, että onnistuu kilpailuissa hyvällä omalla tasollaan. On myös mahdollista harjoitella juuri itselle tärkeitä kilpailuihin liittyviä asioita niin, että kilpailijan taidot kehittyvät vähitellen huippuunsa.
  • Harjoitteeseen sisältyy kolme erilaista kilpailunomaiseen harjoitteluun liittyvää harjoitetta. Niitä voidaan suorittaa erikseen tai kaikki samalla kertaa.
  • Toistakaa harjoitteita ja keskustelkaa, miten ne auttavat kilpailemisen harjoittelussa.
  • Soveltakaa harjoitteita myös luovasti lajiin ja tilanteisiin ja urheilijoiden toiveisiin ja tasoon. Urheilijat kannattaa ottaa mukaan tämäntapaisten harjoitusten suunnitteluun.

Tehtävä 1: Kilpailuun ja peliin valmistautuminen

Kilpailuun valmistautumisen tehtävä:

  • Urheilijoille annetaan tehtäväksi valmistautua seuraavaan sovittuun harjoitukseen mahdollisimman kilpailunomaisesti.
    • Esimerkiksi urheilija voi syödä aamupalan samalla tavoin kuin yleensä kilpailu- tai peliaamuna, pakata varusteet valmiiksi kuten kilpailupäivää varten pakkaisi, kuunnella tavallisesti kuuntelemaansa musiikkia jne.
  • Kun urheilijat saapuvat harjoituksiin, voidaan myös siellä toimia mahdollisimman kilpailun- ja pelinomaisesti.
  • Kysele valmentajana aktiivisesti urheilijoilta ja keskustelkaa siitä, herättivätkö suoritetut rutiininomaiset kilpailuunvalmistautumistoimet urheilijoissa kilpailunomaisia tuntemuksia:
    • Miten suoritetut rutiinit vaikuttivat kullakin siihen, miten hyvin harjoitus sujui ja kuinka hyvässä vireessä oli?
  • Tavoitteena on, että urheilijan rutiinit virittävät häntä automaattisesti hyvään vireeseen. Jos näin ei tapahdu, voi rutiineja tarkistaa ja pyrkiä voimakkaammin tietoisesti siihen, että kilpailufiilis syttyy ja pysyy sopivana.
  • Kun fiiliksen virittäminen onnistuu harjoituskilpailuihin ja –peleihin, on huomattavasti varmempaa, että osaa virittäytyä ihanteellisesti myös todelliseen kilpailutilanteeseen.

Tehtävä 2: Hyvä suoritusolotila

Hyvän suoritusolotilan saavuttaminen:

  • Urheilijat pohtivat ja kertovat ensin, minkälainen heidän ihanteellinen suoritustila on ajatellen jotain kilpailun tai pelin vaihetta.
    • Erilaisia vaiheita, joita voidaan harjoitella tämän harjoitteen avulla, ovat esimerkiksi kilpailua/peliä edeltävä lämmittely, hetki juuri ennen aloitusta, kilpailun ensimmäinen erä tai jokin muu jakso, erä- tai muu tauko, kilpailun loppuosa, hetki juuri kilpailun päätyttyä tai loppuverryttely.
  • Valitkaa siis kilpailun vaihe, jota haluatte harjoitella, ja pyydä urheilijoita kuvaamaan ja nimeämään suoritustila, johon he haluavat päästä, jotta kilpaileminen sujuu toivotusti kyseisessä kilpailun vaiheessa.
    • Esimerkiksi, jos halutaan harjoitella erätaukoja, urheilija voisi nimetä ihanteelliseksi suoritustilakseen ”tyyni taistelutahto” ollessaan erätauolla valmistautumaassa seuraavaan erään. Tai jos halutaan harjoitella hetkeä ennen aloitusta, urheilija voisi nimetä ihanteellisen suoritustilansa: ”energiaa”.
  • Kun kaikki urheilijat ovat pohtineet itselleen ihanteellisen suoritustilan ja nimenneet sen, aloitetaan kilpailunomainen harjoittelu: Kun ollaan valitussa hetkessä, muistuta urheilijoita pyrkimään voimakkaasti omaan ihannetilaan ja toistamaan samalla tämän tilan nimeä itselleen.
  • Kysele, kuinka hyvin suoritustilan saavuttaminen onnistuu.
  • Vaihtakaa ajatuksia siitä, millä eri keinoilla urheilijat pyrkivät saavuttamaan ihannetilansa: mitä he ajattelevat, miten toimivat?
  • Kehota urheilijoita kokeilemaan erilaisia keinoja, jotta suoritustila löytyy vähitellen yhä helpommin ja voimakkaammin.
  • Seuraavalla kerralla voitte esimerkiksi toistaa saman kilpailun vaiheen ja ottaa lisäksi mukaan toisen vaiheen. Toiseen vaiheeseen nimetään uusi ihannetila, joka toki voi joillain urheilijoilla olla samakin kuin edellinen.

Tehtävä 3: Häiriön sietäminen

Keskittymisen palauttamisen ja häiriöiden sietämisen harjoittelu:

  • Urheilijoiden kanssa voidaan sopia tapahtuvista häiriöistä joko yhdessä etukäteen tai sitten valmentaja voi aiheuttaa erilaisia häiriöitä urheilijoille yllättäen.
    • On usein kuitenkin hyvä, että aluksi urheilijat tietävät ainakin sen, että jonkinlaista häiriötä tulee tapahtumaan ja että tarkoitus on harjoitella sietämään niitä niin, että suoritus ei häiriinny.
  • Häiriöitä voidaan vaihdella ulkoisista sisäisiin, eli valmentaja voi aiheuttaa olosuhteisiin ja tilanteisiin erilaisia häiriöitä, tai pyytää esimerkiksi urheilijoita keskustellen häiritsemään toisiaan, ajattelemaan jotain epäedullista, tai valmentaja voi toimia tuomarina väärin tai muuta vastaavaa.
  • Haluttaessa voidaan ennen aloittamista keskustella siitä, millä tavoin häiriöiden vaikutusta omaan suorittamiseen voi minimoida.
    • Urheilijat voivat kertoa toisilleen, minkälaisia keinoja he käyttävät keskittymisen palauttamiseen. 
    • Jos halutaan, voidaan myös harjoitella tilanteen nollaamista esimerkiksi seuraavalla tavalla: urheilijat hengittävät yhden kerran rauhallisesti ja syvään sisään ja sen jälkeen voimakkaasti ulos sanoen samalla itselleen, rauhoitun, kaikki on hyvin, jatkan suorittamista ”innostuneena” (tai käyttäen oman ihannesuoritustilan nimeä).
    • Tämän yksinkertaisen toimenpiteen avulla urheilija voi opetella palauttamaan saman tilan itselleen, kuin minkä hän omasi juuri ennen häiriötä.
  • Suoritetaan kilpailunomaista harjoittelua niin, että ”sattuu” erilaisia häiriöitä, ja urheilijat harjoittelevat jatkamaan suorituksiaan niistä välittämättä tai keskittymisensä tehokkaasti suoritukseen palauttamalla.

Kurssin seuraava harjoite vahvistaa ja kehittää urheilijoiden itseluottamusta auttamalla heitä palauttamaan mieleen omia vahvuuksiaan ja onnistumisiaan harjoituksen päätteeksi.

shutterstock_77450803