Tunteiden hyväksyminen

”Olin jatkuvasti kuormittunut kotona yksinhuoltajan arjessani. Pahinta kuitenkin kaikessa oli se syyllisyys, jota koin iltaisin saatuani lapset viimein nukkumaan iltatoimien jälkeen, jotka aivan liian usein päättyivät siihen, että karjuin lapsilleni, kun he eivät totelleet ja riehuivat kaikista sanomisistani ja pyynnöistäni huolimatta.

Lopulta törmäsin Hyväksytään tunteita -harjoitteeseen. Ennen sitäkin tiesin tietenkin, että minun olisi tehtävä jotain, jotta saisin illat sujumaan paremmin. Mutta yritin ”tehdä” vaikka mitä, ja suutuin ja syyllistyin vain enemmän, kun tekemisistäni huolimatta homma meni vain samalla tavalla tai jopa huonommin.

Harjoitteen avulla, vaikkakin sitä kovasti epäillen, päätin kokeilla, miten tunteen hyväksyminen voisi toimia tähän. Kun seuraavan kerran tuli kamala ilta ja lapset riehuivat, tarkkailin mielenkiinnolla, milloin alan kokea suuttumusta. Kun se tuli, hyväksyin sen; ”Juu, nyt olen suuttunut, olen itseasiassa todella suuttunut.” Hyväksyn sen, tunnen suuttumusta, se on ok ja voin olla suuttunut ja samalla olla huutamatta lapsille.” Toistin tätä itselleni ja pääsimme kuin huomaamatta hammaspesulle ja iltasatuihin asti ja tilanne rauhoittui itsestään. Syyllisyyttä en näin edes kokenut tuona iltana.

Koin valtaisan oivalluksen siinä, että voin olla huutamatta lapsilleni, vaikka olen suuttunut. Olin jotenkin yhdistänyt suuttumisen tunteen ja huutamisen toisiinsa. Ja koska en halunnut huutaa, yritin epätoivoisesti kieltää suuttumuksen tunteet itseltäni, ja ne vain vyöryivät vähitellen yhä suuremmalla voimalla minuun hankalina iltoina. Joskus toki vieläkin suuttuessani saatan huutaa, mutta nyt se on minusta normaalin rajoissa ja jopa syyllisyyden tunteenkin olen voinut hyväksyä ja kokea, että kelpaan äitinä ja olen tarpeeksi hyvä.”